Terveisiä SASKin kevätkokouksesta
23.7.2025
Viimevuosi oli hyvä vuosi, tässä muutamia poimintoja..
Useat liitot ympäri maailman ovat tehneet pysyviä muutoksia työpaikkojen häirintäpolitiikkoihin ja
tehneet vahvoja kampanjoita seksuaalisen väkivallan ja häirinnän torjumiseksi.
Vähemmistöjen oikeuksien puolustamisessa, erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ja
vammaisten henkilöiden oikeuksien osalta. Vuonna 2024 toteutettiin vammaisten henkilöiden
asemaa kartoittava tutkimustyö Sambiassa, Indonesiassa ja Brasiliassa.
Kansainvälisen ammattiyhdistysliikkeen sateenkaariverkoston pilottitoiminta alkoi.
Myös tämä aihe puhututti.
Ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC julkaisi Global rights -indeksissä
Suomi nostettiin esiin huolestuttavana esimerkkinä työntekijöiden oikeuksien heikkenemisestä,
kuten lakko-oikeuden rajoittaminen, laittomiksi katsotuista lakoista määrättyjen lakkosakkojen
merkittävä kiristäminen ja kolmikantaisen yhteistyön heikkeneminen.
Maailmanlaajuisesti selvää heikkenemistä oli nähtävissä työntekijöiden mahdollisuudessa saada
oikeutta eli tulla asianmukaisesti edustetuksi tuomioistuimessa, kun heidän oikeuksiaan rikotaan.
Tätä oikeutta rikottiin 72 prosentissa maista, kun vuotta aiemmin rikkomuksia tapahtui 65
prosentissa.
Myös sananvapaus ja oikeus neuvotella vaikka työehdoista heikkenivät.
Yhä useammassa maassa otettiin käyttöön lainsäädäntöä, jossa kansalaisjärjestöjä
kriminalisoidaan ”vieraan vallan agenteiksi”, etenkin jos ne vastaanottavat kansainvälistä
rahoitusta. Tulokset heijastelevat demokratian heikkenemistä ja autoritääristen hallintojen yleistymistä.
Lisää tietoa kiinnostuksen nälkään SASK.fi
Kaisu Ahola
Solidaarisuusvastaava
PAM Lahden seudun osasto 062 ry